keskiviikko 29. toukokuuta 2013

muistakaa swag yolo

Elämä hymyilee, mutta silti se yllättää. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu. Jo toinen... Kauheeta. Entä jos huomenna on mun vuoro poistua täältä? Surua, iloa, naurua, vihaa ja rakkautta. Viimeisen eteen me eletään. Ne jotka eivät sitä ole tunteneet ovat turvassa vielä hetken, koska sitten kun se tulee, se on ku huume - siitä tunteesta ei ikinä halua luopua. Me tosiaanki eletään vaan kerran. Kaikkien täytyis aina antaa anteeksi pian ja jutella toisille. Miksei ihmiset oo vaa kivoja toisilleen? Miksei asioita vaan sovita heti? Mä ainakin yritän johonkin pisteeseen asti. Joskus se ei riitä. Ehkä tästä kesästä tulee sittenkin paras. Paras kaikista. Voi sitä hyppimisen määrää onnesta eilen. Harmi, etten samasta syystä enää tuu hyppimään. Mä kuitenki uskon, että hyvät ihmiset ovat hyviä ja pahat pahoja. Jos joku katsoo sinuun ylimielisesti katso takaisin samalla tavalla, koska jokainen ansaitsee sen käytöksen, minkä itse on antanut. Kaikki voi kuitenkin kääntyä paremmin päin tai huonommin, mut sillon sä tiedät onko se ihminen sun arvonen vai ei.
P.s. Muistakaa #swag #yolo <3

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

summer makes life so much better

DSC_0872 DSC_1034 DSC_0868 DSC_0852 goijrdgdsknjsdok dfddfsafsf
Jos edellinen postaus oli meistä kukkaistyttösistä niin tää on sitten varmaan voikukkaistyttösistä? Ihana voikukkapelto, auringon paiste, kesäset fiilikset, shortsikelit, auringonottoa ja kokeisiin lukemisen välttelyä, siinä tää viikonloppu tiivistettynä. :) Just nyt tuntuu että kesä tulee olemaan vielä parempi kuin viimekesä! :)

perjantai 24. toukokuuta 2013

kukkaistyttöset

DSC_0862 kukkaset11 DSC_0864 DSC_0834 kukkaset DSC_0786 DSC_0820 kukkaisrtytöt Nyt vihdoinkin ehdin istahtamaan tähän koneen ääreen bloggailun merkeissä, reilun kahen viikon tauolla kerkes jo tulla ikävä tätä hommaa ! Mulla oli tänään pelkkä ruotsin valmistelu eli tosi rento päivä, vähän aikaa kaupungilla oleilua ja nyt oon illan tehny mun veljen ylppäreihin leivonnaisia.     Viimeviikonloppuna olin Jumbossa käymässä ja himoshoppailu vaihde meni taas päälle, päädyin raahaamaan sieltä kasan vaatteita : Bikinit, shortsit, kolme toppia ja valkoset farkut. Jalassa hohtaa myös vihdoin uudet valkoset lyhytvartiset conssit, jotka sain hyvään ale-hintaan. En nyt laita niistä kaikista kuvaa tänne kun varmasti tulevat seuraavissa postauksissa esille!
Tänään mun puolen vuoden suostuttelukin tuotti tulosta, kun äiti suostu varaamaan muutaman viikon päähän Mallorcan matkan. Oon melkeen vuoden opiskellu espanjaa niin ois ihan hurjan kiva päästä sielä kieltä käyttämään! Oon muutenkin tosi innoissani kun en ole ikinä aikaisemmin Espanjassa käynyt. Niin ihanaa lähteä, matkustelu on melkeimpä parasta mitä tiedän!
Ensviikolla on luvassa ainakin viimeset koepäivät ja meidän ''liikuntapäivä'' eli toisinsanoen picnic maauimalassa kun valittiin kavereitten kanssa uinti ''lajiksi'' :D Ollaampa me liikunnallista porukkaa.  Muutenkin on vähän tää liikuntainnostus laskenut, onneksi kesän alkaessa aijon salikortin taas hankkia.
Tsemppiä kaikille viimeseen kouluviikkoon, kyllä se kesä sieltä tulee ! <3

torstai 23. toukokuuta 2013

Those who are heartless once cared too much

Oi voi mitä pikselimössöä ja muokkauksetki meni ihan pieleen, mut en jaksa välittää.
Kertokaa mulle, kuinka ihmiset saadaan ymmärtämään, kun ne eivät kuuntele? Jos joskus käykin niin, että yrittää kaiken parantaa, mutta kaikki vain pahenee entisestään, vaikka luultiin, että sen huonommaksi ne eivät voi mennä. Mitä täytyy tehdä, kun kaikki sanovat rumaksi, vaikka hän pitäisi itseään kauniina? Entä jos kaikki sanovat häntä ilkeäksi, vaikka hän yrittää olla mukava? Everything happens for a reason. Jep. Joskus vaan mietin mikä se syy oli. Joko hiljennyn loppuelämäkseni tai selitän vielä kerran.
 
Keneltä voi pyytää apua, kun ne jotka kuuntelee potevat samaa ongelmaa ja ne jotka eivät kuuntele ovat onnellisia? Kertokaa mulle onnesta ja pienistä asioista jotka saa hymyilemään. Hymyilin kun tunsin sateen valuvan ensimmäistä kertaa tänä kesänä kasvoillani. Hymyilin kun rakkaani tulivat luokseni hymyillen. Hymyilin kun te kommentoitte kuvaani ja sinä tykkäsit siitä. Hymyilin kun tajusin, että koulu ei kiinnosta vaikka pitäisi. Hymyilin kun isukki toi minulle weekendin liput. Silti mä itken joka päivä. Mun tekisi mieli itkeä koko ajan. En halua olla paha, mutta ne jotka joskus välittivät liikaa, ovat sydämmettömiä. Antakaa anteeksi, lupaan nousta (ja lukea matikkaa...).

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Year Ago

Voi sitä hymyn määrää. Katsokaa tota rusketusta kolmannessa kuvassa! Kumpa tän kesän jälkee se ois vielä voimakkaampi. Ajattelin laittaa näitä kuvia muistuttaakseni teitä millaiselta näytin. Ei toi mun tukka nyt ollukkaa toisaalta niin paha... Mut ehkä tää mun nykynen on kummiski parempi. Luulin, että olin ihan nobody joskus vuosi sitten, mut nyt ku ajattelen, kuinka paljon hymyilin silloin, haluisin noi ajat takaisin. Olin oma ihana persoonani, mutta nyt tuntuu, että on tosi vaikeeta kaivaa se takaisin esiin. Onneksi pian on kesä (kuinkakohan monessa postauksessa oon tästä hehkuttanut...) ja mulla on paljon aikaa tehä itelleni jotain, jotta saisin ton hymyn takaisin. Oonko mä muuttunut ihan liikaa? Huonoon vai hyvään suuntaan? Tai miten näätte mun ulkonäön muuttuneen? Kertokaa vaa rohkeesti. 

maanantai 13. toukokuuta 2013

Ja ne kutsu mua koulutytöks


Aika... Niinhän ne kaikki sanoo. Millainen mä olinkaa vuosi sitten? Millanen mä oon vuoden päästä? Murheet kaappiin ja sitten matka jatkuu. Ehei. Mä nautin murehtimisesta. Tai no eihän kukaan, mutta sitten, kun on tyhjä olo sen jälkeen, tuntuu, että kaikki taakka sun harteilta on pois. Mä aion siis murehtia ja itkeä itteni vielä uneen niin kauan ku mä vaan kykenen. Tai no. En mä enää itke. Toivottavasti tekään ette itke. Niin tässä mä oon. Vuosi sitten pukeuduin miniminishortseihin ja käytin ainoastaan meikkivoidetta ja ripsiväriä sekä mulla oli ne mun luonnollisen väriset hiukset (vaikka eihän noikaan kaukana mun omasta hiustenväristä oo). En ikinä kuvitellut olevani tässä tilanteessa nyt. Nii millanen mä sitte vuoden päästä oon? Huomasin, että se tässä elämässä on ihanaa - ikinä ei voi tietää millaisia käänteitä elämässä tulee käymään, ja vaikka kuinka yrität pysyä omana itsenä niin silti sä opit joka vuosi uusia asioita. Oikeastaan jokainen päivä on jännittävä - vaikka sä menetkin kouluun ja koulusta suoraan kotiin, me kasvetaan ihmisinä. Mä oon kasvanut ihmisenä ihan älyttömästi. Vaikka musta on tullut vuodessakin itsevarmempi, nii samalla myös nöyrempi. Ihmisten erilaisuus, se on upeaa.
Mun silmät näyttää joskus vihreiltä, joskus sinisiltä ja joskus ruskeilta. Sun silmistä en tiedä - en ole vielä katsonut silmiin. Sä oot mukava ja te kaikki, mutta kuka on se joka rakastaa? Mun huivissa on pääkalloja, joita en vuosi sitten olisi ikinä voinut missään mielessä päälleni pukea. Pääkallot - symboloiko se musta jotain tällä hetkellä? Ne sanoo, että musta on tullut ilkeä. Anteeks. Tää on vaa hetkellistä, lupaan. Noin vuosi sitten astuin peruskoulun ovista 9.2:n keskiarvon tokari kätösissäni ja olin varmasti pääsemässä haluamaani opiskelupaikkaan. Hassua. Ne kutsu mua koulutytöksi, blondiksi ja maijaksi. Te sanotte muuta nyt - ainakin lisäätte paljon tohon muita sanoja.
Huomista odotan. Paljon tekemistä. Mua jännittää ja pelottaa. En halua olla ilkeä tai paha. Haluan olla minä. Meneekö huominen hyvin? Mä en tiedä. Toivon, että menee. Koulu on oikeesti raskasta. Siitä tuli pari viikkoa sitten vielä raskaampaa. Tuntuu, että siellä täytyy vaan selvitä, kunnes pääsee kotiin tai ystävien luokse turvaan. Kohta on kesä, ja mä oon pitkään turvassa ja omassa rauhassa.

Mitä tykkäisitte jos laittaisin koeviikolle teille musta vanhoja kuvia (vuosi sitten ja kesällä otettuja), jos en muuten kerkeä postailemaan? Se olisi samalla vähän muistuttelua miltä ne mun hiukset ja miltä muutenkin näytin silloin. Miltä kuulostaa? :)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams


bloggerii
DSC_0083 DSC_0763 DSC_0712 DSC_0651 968930_195614837254359_1947496589_n Melkeen 20 astetta lämpöä, parhaat ystävät ja pientä juhlimista. Autoajeluja aamuyöllä kohti auringonnousua, musat täysillä  ja nauramista vatsa kippurassa. Paljon hyviä mutta myös huonoja hetkiä, puisto täynnä juhlivia ihmisiä. Tunne siitä että jotain hyvää on edessä. Tunne siitä että tuleva on upeeta, jos me niin päätetään, jos me uskotaan siihen. Kaikkessa on kyse asenteesta. Siitä päättääkö jäädä kotiin makoilemaan ja murehtimaan mennyttä, vaiko keskittyä tulevaan ja yrittää elää jokainen hetki kerrallaan ja täysillä. Käytiin ottamassa nää kuvaset eilen ihanan Melinan kanssa. :-)